
Haluaisin tässä uuden vuoden 2024 alussa katsahtaa taaksepäin kuluneeseen vuoteen ja osoittaa suuret kiitokset yhteistyökumppaneille, asiakkaille, coachkollegoille, verkostoille sekä kaikille arvokkaille kontakteille somessa ja tosielämässä. Te kaikki olette valtavan tärkeitä ja mahdollistatte minulle työskentelyn, joka tuntuu todella merkitykselliseltä ja tärkeältä!
Kuluneen vuoden aikana sain muun muassa työskennellä coaching-palveluiden tarjoajana muutamien upeiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Asiakastyön lisäksi oli hienoa seurata näiden yritysten toimintaa läheltä.
Vuoden aikana investoin uusiin verkkosivuihin, jotka sisällöllisesti ja visuaalisesti heijastavat minua ja ammattitoimintaani coachina.
Tunnen syvää kiitollisuutta ja iloa siitä, että lähes 90 asiakasta ovat luottaneet minuun ja antaneet minulle valtuudet toimia heidän sertifioituna coachina.
Yhteensä olen pitänyt yli 600 coachingtapaamista. Muun muassa seuraavien aiheiden parissa; johtajana kasvaminen, tiimin kehittäminen, yrittäjyys, hyvinvointi, henkilökohtainen kasvu ja urakehitys. Olen työskennellyt ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Digitaaliset mahdollisuudet ovat mahdollistaneet coachaamisen ympäri Suomea, Ruotsia, Keski-Eurooppaa, Afrikkaa ja Yhdysvaltoja.
Valmistuminen mentorcoachingkoulutuksesta on vienyt coachaukseni uudelle tasolle.
Kuluneen vuoden aikana olen ollut aktiivisempi sosiaalisessa mediassa ja kirjoittanut useita artikkeleita itselleni läheisistä aiheista.
Olen johdonmukaisesti pysynyt mukavuusalueeni ulkopuolella ja viettänyt paljon aikaa venymisalueella, mikä on mahdollistanut sekä henkilökohtaista että ammatillista kasvuani coachina. Monet mainitsemistani saavutuksista eivät ole sattumanvaraisia, vaan ne ovat tulosta selkeiden tavoitteiden asettamisesta ja niiden sinnikkäästä tavoittelusta. On ollut hetkiä myötätuulessa ja hetkiä vastatuulessa, mutta tavoitteet ovat olleet kompassinani, mikä on helpottanut kurssin pitämistä. Välillä kyse on ollut rohkeudesta pysähtyä ilman liiallista painostusta.
Olen muistuttanut itseäni tärkeydestä priorisoida uni, jooga, aikaa kolmen tyttäreni ja miehen kanssa, kävelyt villakoira Colen kanssa ja kuntosaliharjoittelu, koska ne ovat perusta tavoitteideni toteuttamiselle.
Mitä odotan vuodelta 2024?
Jo tammikuussa matkustan Tukholmaan aloittamaan huippu koulutuksen, joka johtaa minut ICF:n, International Coaching Federation https://coachingfederation.org, diplomoituneeksi tiimicoachiksi. Huhtikuusta lähtien avaan mahdollisuuden työskennellä tiimicoachina ryhmien ja tiimien kanssa, jotka pyrkivät olemaan tehokkaita ja korkean suorituskyvyn omaavia.
Odotan myös innolla saavuttavani PCC-tasosertifikaattini pian. International Coaching Federationin mukaan.
Jatkan työtäni upean motivaatiokartoitusvälineen, SDI 2.0 Core Strengths, parissa, kehittääkseni yksilöitä ja tiimejä löytämällä heidän motiivinsa, vahvuutensa, liioitellut vahvuutensa ja konfliktien kulun. Tämä työkalu sopii erinomaisesti yhdistettäväksi tiimicoachaukseen. Lue lisää motivaatiokartoituksesta tässä https://www.coachmore.fi/fi/motivaatioanalyysi/.
Odotan innolla jatkavani aiempia yhteistyökuvioitani ja luomaan uusia kumppanuuksia organisaatioiden ja yritysten kanssa, jatkaa kehittymistäni ammatticoachina ja yrittäjänä. Matka jatkuu eikä koskaan tiedä, mikä siemen alkaa itää ja kukoistaa, ja juuri tämä tekee siitä niin hauskaa ja jännittävää!
Nina Wendelin sertifioitu coach ja yrittäjä Coachmore